Piste Iin Päällä logo

Piste Iin Päällä – 13.7.2024

Tervetuloa geokätköilemään kanssamme kesäiseksi viikonlopuksi Iihin, vihreiden arvojen kuntaan! Piste Iin päällä -Mega-tapahtuma järjestetään Iisi-areenan ulkoalueella 13.7.2024. kello 10:00 – 16:00. Tapahtumapaikka ja lokikirja avautuvat Iisi-areenan ulkoalueella lauantaina klo 10.00. Tarjolla on lämminhenkinen tapahtuma, johon ovat tervetulleita kaikki konkareista aloittelijoihin. Ohjelmassa on erilaisia aktiviteetteja kaikenikäisille. Tapahtuman kotisivut toimivat tapahtuman virallisena tiedotuskanavana, mutta  tärkeät asiat tiedotetaan myös kätkökuvauksen kautta. Muista kirjata will attend -lokkauksesi, jotta tapahtuman tiedotteet eivät mene sinulta ohi.

Tule tutustumaan geokätköilyyn! Tapahtumaan voi osallistua, vaikka ei olisi geokätköilyn harrastaja. Piste Iin päällä -tapahtumassa pääset näkemään harrastuksen sosiaalisen puolen satojen kätköilijöiden kokoontuessa yhteen. Paikalta löytyy harrastuksen taitajia, jotka auttavat sinut alkuun, eikä aloittaminen maksa mitään!

Vuosi 2024 on myös Iin kunnalle erityinen, sillä se viettää 650 vuotisjuhlaansa. Ii mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran kappelina vuonna 1374, jota käytetään Iin iän laskemisen lähtöarvona. Iin pitkä historia on rakentanut kunnalle myös vahvan, omaleimaisen identiteetin ja kulttuurin. Sitä ilmentää vahvasti myös juhlavuoden teema: Iin kylät, virrat ja sillat. Nämä Iin olemuksen, arvomaailman sekä ainutlaatuisuuden tiivistävät ominaisuudet ovat kehittäneet ja muovanneet Iitä vuosisatojen ajan. Voit lukea lisää juhlavuodesta kunnan kotisivuilta.

Aikataulu

Aikataulua päivitellään sitä mukaan, kun ohjelma vahvistuu. Haluatko oman eventtisi listalle? Ota meihin yhteyttä, lisäämme megaan sopivat eventit mukaan. 

Perjantai 12.7.

Klo 20:00 – 21:00 Pisteen aatto. Megan viralliset etkot yhteistyökumppanimme J&S Burgerin pihalla. Miitissä vapaamuotoista porinaa geokätköilyporukassa. J&S Burger tarjoaa alennuksen ruokaostoksista miitin aikana. Illan aikana esiintyy trubaduuri Samuli Roivas, joka on lavalla 2 x 45 minuuttia. J&S Burgerin facebook– ja Instgram-sivut tarjoavat lisätietoa heidän toiminnastaan.

Lauantai 13.7.

Klo 10:00 Piste Iin päällä alkaa! Tapahtuma-alueen labit aukeavat.

  • Kivenalla on tuttuun tapaan myymässä geokätköilytuotteita mega-alueella.
  • J&S Burgerin liikkuva grillivaunu on alueella myymässä street foodia mm. burgereiden muodossa.
  • Myynnissä myös Makulakun metrilakua Makulakun myyntipisteellä.

Klo 16:00 Tapahtuma päättyy.

Klo 17:00 – 19:00 Nauttien Iin päällä. Viralliset jatkot Illinsaaressa. Tapahtuman järjestää Geonautit yhteistyössä Pohjois-suomen geokätköilijöiden kanssa.

Sunnuntai 14.7.

Klo 08:00 – 10:00 Pisteen putsaus. Vaikka geokätköilijät eivät jätä roskia jälkeensä, niin siitä huolimatta Illinsaareen on päässyt roskaa kertymään. Nyt päästää citoilemaan Illinsaareen ja samalla pistämään megaviikonloppu pakettiin.

Saapumisohjeet

Muistakaa huomioida muu liikenne saapuessanne tapahtumapaikalle kuten myös oheistapahtumiin. Noudattakaa saapumisohjeita, jotta vältytään ylimääräisiltä ruuhkilta ja liikenne on sujuvaa. Suosittelemme saapumaan tapahtuma-alueelle pohjoisemman liikenneympyrän kautta ja ajamaan kauppojen välistä Kisatietä Iisi-areenalle. 

Poistuessanne tapahtumasta, lähtekää pihasta oikealle (Kisatietä etelään) ja kääntykää heti ensimmäisestä risteyksestä oikeaan, Kangastielle. Edelleen jatkatte Kangastien päästä vasemmalle Valtarintielle ja Alarannantieltä pääsette takaisin 4-tielle.

  • VÄLTTÄKÄÄ käyttämästä Mujuntien risteystä, sillä risteysalue on ahdas ja tulee aiheuttamaan ylimääräistä ruuhkautumista!
  • ÄLKÄÄ parkkeeratko autoja kauppojen pihoihin
  • Matkailu-, retkeily- ja asuntoautoja ei päästetä Iisi-areenan parkkialueelle, jotta parkkipaikka ei ruuhkaudu. Vaihtoehtoisista parkkialueista kerrotaan tarkemmin myöhemmin.

Sponsorit

Yhteystiedot

Tapahtuman järjestää Pohjois-Suomen Geokätköilijät ry.

Yhteydenotot sähköpostilla mega(a)pisteiinpaalla.fi (huom: (a) –> @)”

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan tapahtumassa vapaaehtoisena, ota yhteyttä sähköpostilla.